Kirjaston katto oli aika mielenkiintoinen himmeli. Ruma pinkopahvikatto oli tuunattu ristikolleen asetelluin lankuin, ihan kirjaimellisesti aseteltu. Lankkuja ei nimittäin oltu mitenkään kiinnitettu kattoon vaan hökötys killui kattolistojen päällä. Listojen poistamisen jälkeen ristikon sai koputtelemalla purkaantumaan itsestään.
Remontoitavien olohuoneen ja kirjaston seinät olivat pinkopahvia, joita menneet sukupolvet olivat verhoilleet aina vaan uudelleen entistä karmeamman värisin tapetein. Mutta ennenkuin pinkopahveja päästiin raapimaan alas seiniltä, piti katon ja lattian rajoja sekä nurkkia peittävät kapeat listat poistaa. Kuinka niin viattoman näköiset pikkulistat voivat olla niin viheliäisesti kiinni seinässä, että irtoavat vain pikkusäpäleinä?! Seinien ja kattojen pinkopahvit tapetteineen irtosivat sitten sitäkin helpommin, pääosin seinä kerrallaan sai pahvikerroksen kaataa lattialle.
Seinää kaatuu tunteella..
Pikkujättiläinen!
Taloomme on aikojen saatossa tehty erittäin miehekkäitä sähkötöitä. On uudempaa ja vanhempaa, osa paremmin ja osa surkeammin asennettua. Eikä kaikista fiksauksista voi entisiä asukkaitakaan syyttää, vaan on tällä nykyiselläkin sähkärillä ollut sormensa pelissä.
Jotkin sähköasennukset ovat suorastaan koomisia kuten alla olevan kuvan melkein suoraan asennettu pistorasia. Ja sähköjohdot.. Jollei sitä ole vedetty tapetin pintaan, niin se taatusti pullistelee pinta-asennettuna tapetin alla.
Kaiken huvittavimpia minusta ovat kuitenkin olleet talon alkuperäiset sähkösysteemit: Jakorasiat, jotka menevät ihan muruksi, jos niiden lähellekään tuo ruuvimeisseliä. Tai valokatkaisijat, jotka pyörivät hupia, ja joista niistäkin lentelee toisinaan kappaleita. Unohtaa ei sovi myöskään vanhan ajan jäykkää sähköjohtoa, jolla voisi puhkoa remonttikaverin silmät, jollei sisustusratkaisuista päästä yhteisymmärrykseen ;)
Päivän kohokohta oli muovimaton vieminen pihalle. Pihalle vieminen ei sinänsä ollut ihan helppo tai nopea toimitus, koska matto oli niin paksua ja painavaa. Matto piti pilkkoa noin neliön kokoisiksi paloiksi, jotta sen sai oven nurkkia rikkomatta vietyä kaatopaikkakuormaan. Hienointa ruman, pahan hajuisen ja tokerösti asennetun maton poistamisessa olikin se, että siitä päästiin vihdoin eroon. Jälkeensä se jätti vielä karmean liiman hajun, joka pikkuhiljaa alkaa onneksi haihtua talosta. Minullakin alkaa ajatus sen verran juosta, jotta saatoin aloittaa tämän päiväkirjan pitämisen remontin etenemisestä.
Iltakahdeksalta alkanut Helppo elämä olisi houkutellut väsyneitä remonttireiskoja yläkertaan, mutta sisu ei antanut periksi jättää purkua kesken. Niiinpä homma jatkui aina puoli kymmeneen asti kunnes viimeinenkin muovimaton kappale oli kannettu Hiaceen.
Vielä pitää lisätä sellainen fakta, että tässä yhteydessä selvisi, kuinka paljon mahtuu pieneen hiaceen, pieneen hiaceen, kaatopaikkatavaroita. Mahtuu sellaset viisisataa kiloa, noin viisikymmentä euroa kaatopaikkamaksua. Ei paljon kannata jättää rojua tien varteen tai naapurin tontille, kun sellasen määrän tavaraa saa asianmukaiseen paikkaan muutamalla kympillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti